torstai 19. lokakuuta 2017

TRIP

Hello!
Mun on pitänyt jo pitkän aikaa tehdä meikkipäivitys Lime Crimen kimaltavasta huulilakasta. Sain kesällä lahjaksi tämän Diamond Crushersin sävyssä Trip. Toi on niin magee, otin yhden kuvan salamalla, josta näkee miten väri kimaltaa ihan kuin heijastin. Oon innostunut myös entistä enemmän hightlightereistä. Laitan Lime Crimen hi-litestä postausta myöhemmin. 

Haluaisin ihan hirveästi tehdä lisää meikkijuttuja, tarvitsisin vaan muutaman uuden tarvikkeen. Esimerkiksi mulla ei ole tarpeeksi hyvää luomiväripalettia ja siveltimiäkin tarvitsisi lisää. Kaikista eniten turhauttaa just silmien meikkaaminen ilman vahvapigmenttisiä luomivärejä ja siveltimiä kun mikään ei näy eikä meinaa mennä oikealle paikalleen. 

trip_makeup
trip_makeup01
trip_makeup02
trip_makeup04
trip_makeup03

Tästä meikistä sen verran, että huomasin, että toi huulilakka pysyy ja näyttää paremmalta, kun pohjalla on hieman huulirasvaa. Muutenkin tuntuu, että mattapunat ja muut saa huulet näyttämään helposti kuivilta. Siksi laitan aina huulirasvaa alle ennen värin levittämistä. 

Mitäs pidätte tällaisesta meikistä? 

Näillä meikki on tehty:

Pohja

Lavera Liquid Foundation - 01 Ivory Light
Lumene Instant Glow Beauty Serum
Maybelline Fit Me Conclear - 10 Light
Paese Rice Powder
Rimmel Face Sculpting Palette - 002 Coral Glow
Lime Crime Hi-Lite - Opals

Kulmat

Maybelline Brow Drama - Dark Brown
Pierre René Eyebrow set - 02

Silmät

Rimmel Face Sculpting Palette - 002 Coral Glow
Paese Kashmir trio eyeshadow - 681
MAC eyeshadow - Stars N Rockets
Rimmel Liquid Eyeliner - 001 Black
Sensai Mascara 38° C - Black
Koristetimantteja Sinellistä

Huulet

Lime Crime Matte Diamond Crushers - Trip

sina

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti