maanantai 9. lokakuuta 2017

KUULUMISET

Hei!
Mulle tuli näistä kuvista kunnon flashbackit, koska kuvattiin 2 vuotta sitten syksyllä melkein samassa paikassa yhdet mun lemppariasukuvista. Kaivoin sen vanhan postauksen ja se löytyy TÄÄLTÄ. 

Meininki on noissa hieman erilainen, kun aurinko paistaa ja tekstikin oli niin rakkaudentäyteinen :-)  Näitä on niin hauska vertailla. Toi 2 vuotta on mennyt niin hujauksessa. Tällä hetkellä mulla on hieman eri vaihde menossa, mutta ihan hyvä näin silti. Vähän totuttelua on vaatinut esimerkiksi yksin nukkuminen, baarista yksin kotiin lähteminen ja yleisesti se, että sunnuntait ja muut hiljaiset hetket ja lekottelut oon viettänyt omissa oloissani tai no eilen meitä oli kuus katsomassa leffaa meidän kaksion olkkarissa. Kaikki ei mahtunut edes sohvalle, joten otin paikan ikkunalaudalta. Puheensorina pitkin elokuvaa oli eilisessä olotilassa hupaisaa ja olisin varmaan ärähtänyt jos olisin jaksanut. Mutta en antaisi sitä poiskaan, ihanaa tehdä yhdessä. Suunniteltiin just jouluista reissua ruotsiin. 


DSC_0393 copy
DSC_0455
DSC_0461
DSC_0496

Takki Monki
Housut Levis
Paita 2nd Hand
Kengät Dr. Martens
Choker Radhica

DSC_0465
Kuvat: Juuli

ihanaa alkuviikkoa!< 3

sina

4 kommenttia:

  1. se leffa ois pitänyt katsoa varmaan kuudesti että oltas saatu versio ilman kysymyksiä että "no kuka toi nyt on häh mitä nyt tapahtuu mitähhh ai se selviääkin nyt oho hups.."

    VastaaPoista
  2. Oi mikä ihana meikki! Ja toi hammashymy kuva <3

    VastaaPoista